IMG_3389_edited.jpg

Sain kolmevuotissyntymäpäivälahjaksi Peppi Ptkätossu -peruukin. Edellisenä syksynä olin saanut pikkuveljen ja olin tuolloin uhmakas kaksivuotias. Tunteeni taisivat saada vastakaikua Peppi Pitkätossu -elokuvista tai sarjasta, joka tuli televisioon juuri tuolloin. 

Peppi oli kapinallinen ja teki juuri niin kuin kunakin hetkenä huvitti. Annika ja Tommi ihmettelivät menoa silmät pyöreinä ja toppuutellen, mutta usein menoon yhtyen. 

 

Minun lapsuuteni asiat olivat kuten Tommilla ja Annikalla; tukka siististi, vaatteet mietitty, siisti ja hieno koti. Peppi oli kuitenkin kiinnostavampi. Pepillä oli hauskaa ja Peppi rikkoi rajoja. Piirustukseni alkoivat vilistä hevosia ja lapsia.

 

Minusta on kuva viisivuotiaana rivi paksuja tusseja kädessä. Kuvan alla lukee:

“Minusta tulee isona taiteilija.”

Maalaan hevosia

Siihen meni 40 vuotta.

Se on kokonainen elämä, johon mahtuu opiskelu, seurustelut, perheen perustaminen, kodin hankinta, lapset, masentuminen ja ero. Nyt taaksepäin katsoen, ero oli parasta mitä tapahtui, sillä siitä alkoi sukellus itseen, Ihminen tavattavissa koulutus ja valmistuminen terapeutiksi. Ilman eheytymistä ja masennuksesta toipumista en olisi löytänyt rohkeutta lähteä kuuntelemaan sisintäni ja kokeilla siipiäni taiteen parissa.

Olen aina ollut heppatyttö. En ole ollut tallilla hengaaja tai ratsastaja vaan hevoset ovat syntyneet paperille ja vilisseet muovieläiminä leikeissä. Oikeita hevosia on kyllä aina pyörinyt elämässäni kavereiden kautta ja olen kokenut niiden kanssa kaikenlaista. 

Olen hevoselle ja heinälle hyvin allerginen, mutta en malta silti pysyä niistä kokonaan erossa.

Hevonen on minulle maailman uljain eläin.

Kunnioitan sitä syvästi.

Se on kooltaan niin suuri,

että voisi tappaa ihmisen,

mutta sillä ei ole tarvetta tehdä niin.

Se on voimakas, lihaksikas, nopea, villi, lauhkea, herkkä, aistikas, hassu.

Hevonen on liikettä ja paikallaan oloa.

Se on yhtä aikaa suuri ja pieni,

se on suloinen ja pelottava.

Hevonen on hyvin graafinen kauniine kaarineen;

sieraimet, silmät, korvat, posket, kaula, ryntäät, jalat, lautaset.

Pieniä ja suuria kaaria.

Kuvataiteen kohteena se on samaan aikaan hyvin helppo ja äärimmäisen vaikea.

 

Maalausprosessissa minulle tärkein on hetki se, kun kohteen sielu syntyy.

Se tapahtuu yleensä silloin,

kun valo syttyy silmään,

näen ilmeen.

Rakastun, ja siitä tiedän, että työ onnistuu.

Ilman rakkautta yksikään teos ei lähde käsistäni pois.

 

Olen aina piirtänyt ja maalannut